Sipoon Vihreät

Mielipide Sipoonkorvesta Helsingin Sanomissa

Lehtikirjoitukset – 26. heinäkuuta 2010 klo 12.36

Originaali kirjoitus:

Sipoonkorven kansallispuistoa kiirehdittävä

Metsähallitus suositteli helmikuussa valmistuneessa selvityksessään, että Sipoonkorpeen perustetaan laaja-alainen, mantereelta rannikolle ulottuva kansallispuisto, joka olisi lajissaan Suomen ainoa.  Useiden eri tahojen antamissa lausunnoissa kannatetaan kansallispuiston perustamista. Jopa Helsingin lausunnot ovat yllättävän myönteisiä, vaikka Helsinki samaan aikaan havittelee rakentavansa n. 30 000 asukkaan asuinalueen Östersundomiin.

Lopullisen kansallispuiston tulisi olla Metsähallituksen esittämän laajimman vaihtoehdon mukainen. Valtion maiden lisäksi alueeseen tulisi liittää Helsingin ja Vantaan kaupunkien ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen maat. Myös Hältingträskin ja Talosaaren alueet toisivat hyvän lisän kansallispuistoon. Lisäksi Sipoonkorven ekologisten yhteyksien, puskurivyöhykkeiden sekä alueen muiden luonto- ja virkistysalueiden säilyminen tulisi turvata kaavoituksella.

Sipoonkorven kansallispuistossa ainutlaatuista ja tärkeää olisi nimenomaan se, että kansallispuisto ulottuu mereltä mantereelle. Moottoritien kohdalle voidaan helposti toteuttaa lisääkin ekologisia käytäviä, jos niin halutaan. Sipoonkorven luontoarvot ovat monipuoliset ja merkittävät: alueella on matalia merenlahtia, rannikon reheviä lehtoja, hienoja kallioita, hoidettuja perinneympäristöjä ja savikkoalueen virtavesiä. Sipoonkorven lajistossa on tavattu noin 150 uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia.

Runsaan kävijämäärän ja Helsingin sekä Sipoon kasvupaineiden vuoksi alueen luontoarvoja pitää suojella ja virkistyspalveluita kehittää alueella kulkemisen ohjaamiseksi. Kansallispuisto näyttäisi tarjoavan parhaan mahdollisuuden alueen hallitsemattoman kulumisen estämiseen. Kansallispuiston status turvaisi Sipoonkorpea myös rakentamisspekulaatioilta, joita juuri tällä alueella on esiintynyt muita luonnonsuojelualueita ja jopa Natura 2000 -alueita kohtaan.

Metropolialueen kunnissa on runsaasti rakennusmaata. Sen sijaan alueella ei ole muita Sipoonkorven kokonaisuuden kaltaisia laajoja rakentamiselta säilyneitä metsämantereita. Sipoonkorven kansallispuistolla voidaan saavuttaa Etelä-Suomen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tarvittavat alueet sekä kasvavan asutuksen tarvitsemat luonto- ja virkistyspalvelut.

Sipoonkorpi on Östersundomista Porkkalaan ulottuvan pääkaupunkiseudun viherkehän toinen pää. Kansallispuistosta tulisikin kehittää metropolialueen yhteinen ylpeys.

Päätös kansallispuistosta ehdittäisiin hyvin tehdä vielä tämän vaalikauden aikana, jos ministeriö valmistelisi asian viivyttelemättä. Näin hallitus ehtisi vielä korjata imagoaan, joka on mielestämme - ainakin tähän asti - ollut yksi aikojen ympäristönsuojeluvastaisimmista. Vaikka Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu on kasvavaa aluetta, luonto ja luonnon monimuotoisuus eivät saa jäädä toissijaisiksi arvoiksi.

Juhis Ranta
puheenjohtaja, Vantaan Vihreät Nuoret ja Opiskelijat

Sini-Pilvi Saarnio
valtuustoryhmän puheenjohtaja, Sipoon Vihreät

* * * * *

Helsingin Sanomat 26.7.2010:
mielipide_sipoonkorpi_web_scan.JPG

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Kirjaudu