Sipoon Vihreät

Hidas heinäkuu

Terveiset vuokramökiltä Keski-Suomesta. Keskeltä ei-yhtään-mitään. Kännykkä on ollut pois päältä, sähköposteja ei ole luettu. Vihdoin kesäloma. Vain laineiden liplatus ja kuikan huudot järvellä ovat rikkoneet hiljaisuuden tyhjiön. Fantastista. Tauko vuoden arkirumban jälkeen.

Miten mahtaa olla kesä edennyt siellä etelässä, onkohan meri jo ihan sinileväpuuroa? Täällä järven vesi on niin puhdasta, että sitä voi juoda. Mökissä ei mukavuuksia ole tarvittu niinä kymmenenä kesänä, joina täällä olemme käyneet. Päivät ovat menneet leppoisasti itikoita huiskiessa ja kirjoja lukiessa. Ihanaa mielen lepoa.

Kaukaiselta tuntuu Sipoon politiikka. Koalition ja RKP:n vääntö, koulun lopettamiskeskustelut ja rehtorikiemurat, kielikortin jatkuva vilauttelu, kunnanjohtajan vetäytyminen takavasemmalle, talous- ja hallintojohtajan sisäänsurvontafarssi, se ikuinen budjettivääntö…

Avasin tietokoneen pitkästä aikaa vain tätä kirjoittaakseni. Olo on liian raukea kunnon poliittiseen jargoniin - sitä toimittaja tosin taisi toivoa, kun antoi puolueiden ryhmäpuheenjohtajille kullekin puheenvuoron kesän mittaan. Täällä skutsissa voi toki kirjoitella, mutta rentona ja ruskettuneena ei jaksa mistään tietystä aiheesta erityisesti kiivastua (vaikka vuoden aikana eriasteisia kiivastumisia on kokouksissa riittänytkin).

Sähköpostien lukeminen, lähettäminen ja netti ovat onneksi niin hidasta hommaa, ettei mökiltä käsin kannata edes yrittää. Täytyy kauppamatkan varrelta tämäkin lähettää, lähempänä niitä maiseman pilaavia linkkitorneja.

Parin viikon kuluttua on armotta edessä paluu arkeen. Ajatus oravanpyörästä hirvittää – niin kuin joka loman lopussa – mutta sitten sitä vain ottaa vauhtia, hyppää ja alkaa juosta. Kiireettömyys ja joutilaisuus unohtuvat parissa viikossa. Tahti kiihtyy ja tehokkuus kasvaa. Onpahan edes pomo tyytyväinen. Kuin huomaamattaan sitä katalysoi itsensä hurjaan tahtiin ja antautuu mahdottomaan tietotulvaan. Ihminen on sopeutuva eläin. Turhan sopeutuva. Niin sitä aina kauempaa katsoen ajattelee, kunnes arjen kiireessä kyseenalaistaminenkin unohtuu.

Lomalukemisena kertasin yhtä suosikkiani, Pentti Linkolaa. Nyt kun olen politiikkaankin sekaantunut, Linkolan havainnot päätöksenteon kummallisuudesta tarttuivat silmään. Linkola kirjoittaa mm. näin:

”Olen hätkähdyttävän usein kuullut tai itse käynyt merkillisiä keskusteluja sen jälkeen kun jokin kunnallisvaltuusto tai vastaava on tehnyt onnettoman päätöksen. Yksityiskeskustelussa luottamushenkilö tunnustaa, että hän oli päätöstä vastaan, mutta äänesti puolesta, koska tiesi enemmistön kannan eikä halunnut rikkoa yhteistyötä, sotkea asioiden joustavaa kulkua, aiheuttaa turhaa hämminkiä.

Sitten otetaan asia puheeksi toisen valtuutetun kanssa, kahden kesken, ja kuullaan samat sanat. Loppujen lopuksi saattaa olla niin, että kolmekymmentä valtuutettua tekee yksimielisen päätöksen, joka on täsmälleen päinvastainen kuin kaikkien kolmenkymmenen todellinen kanta.

On aivan mahdollista, että se ”enemmistön kanta”, ”yleinen käsitys”, jonka mukaan päätökset tehdään, jota valtuusto seuraa, jota eduskunta seuraa, valtaviestimet seuraavat, pääkirjoitukset seuraavat, on hyvin pienen voimakkaan vähemmistön kanta.”

Näinköhän meillä Sipoossakin lomien jälkeen?! Vai mahdetaanko rannikon ja saariston osayleiskaavaan saada sittenkin uimaranta? Tai mitenköhän budjettikäsittelyssä tänä vuonna käy - uskaltaisimmeko sittenkin panostaa rahat sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan…

Sini-Pilvi Saarnio
valtuustoryhmän puheenjohtaja (Vihr.)