Isäntäkunta olisi hyvä nimike Kafkan romaanille.
Olen perehtynyt isäntä-teemaan syvällisesti Sipoon uutena kunnanvaltuutettuna noin puolen vuoden ajan.
Vielä 2012 naiivisti kuvittelin sipoolaisena, että vaikka Jyrki Kataisen hallituksella on vaikeuksia edetä ongelmista ratkaisuihin, niin kuntatasolla sentään ratkotaan ihmisten arkeen liittyviä asioita. Tässäpä hyvä syy toimia valtuustossa, ajattelin.
Periaatteessa näin on. Olen todellakin saanut syventyä sekä kuntien itsehallinnon pulmiin että siihen, miten asioita on Sipoossa konkreettisesti hoidettu. Saman tien olen uponnut myös moraalifilosofisiin syövereihin.
Lokakuun 2012 kunnallisvaalien jälkeen valtuutettujen perehdyttäminen alkoi viipeellä helmikuussa 2013, mutta sitäkin kovemmalla tykityksellä.
Rakennus- ja ympäristövaliokunnassa sain koulutusta jätelaista, ympäristö- ja maa-aineslupamenettelystä – kiinnostavaa oli kuulla sekin kuriositeetti, että ammattislangilla Korkein hallinto-oikeus on tuttavallisesti Kohonen. Impulsiivinen Kohonen käyttäytyy välillä yllättävästi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa olen nähnyt, miten Sipoon elämänkaarimalli toimii. Ei ole ihme, että Sipoon sosiaali- ja terveystoimi on nähty esikuvana koko valtakunnassa – vastikään Suomen epätasa-arvoa luovaa terveydenhoitoa kärkevästi arvostellut emeritusprofessori Martti Kekomäki nosti Sipoon, Kirkkonummen ja Forssan malliesimerkeiksi siitä, miten nykyisenkin sote-mallin pohjalta voidaan luoda toimivia ratkaisuja.
Olen oppinut, että Sipoossa on saatavissa jopa perinteisiä kodinhoitajia, joista monet kunnat ovat akuutissa rahapulassa luopuneet.
Perheet saavat varhaista tukea. Ainoaksi avuksi ei jää lastensuojelu ja vielä järeämpi huostaanotto. Omaishoidon tukeakaan ei ole leikattu kuten köyhtyvässä naapurissa Vantaalla, sen sijaan on luotu vanhuspalvelun tueksi löytävä vanhustyö, jonka kautta etsitään avun tarvitsijoita.
Valtuutettuna voin olla tyytyväinen myös varustetasoon. Paperittoman valtuuston istunnoissa ja nyt myös valiokunnissa jokainen valtuutettu hipelöi omaa tablettia. Ainutlaatuista Suomessa. Ekologisena bonuksena kunnalle 60 000 euron vuotuiset säästöt paperikuluissa.
Ipad-koulutusta hoiti kunnanjohtaja Mikael Grannas, omassa ryhmässäni på svenska. Sipoon valtuuston ja valiokuntien etuja on kehittyvä (hallinto)ruotsintaju.
Kafkan romaaniksi sipoolainen elämänmalli muuttuu vasta valtakunnan tasolla.
Vaihtuvien sote-työryhmien, metropoliselvitysten, kuntaministeri Henna Virkkusen ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin silmin oma kokemukseni ei ole totta. Se on lumetta ja unta.
Kun olen kuullut Sipoossa hyviksi koetuista käytännöistä, niin samaan aikaan on korkeimmalta poliittiselta tasolta tuotu esiin, miten huonosti tuottavaa, lyhytnäköistä ja kallista lähidemokratia on.
Se, mikä ihmisen kokoisessa kunnassa tuntuu hyvältä, toimivalta ja tehokkaalta, on yhteisen hyvän kannalta huonoa.
Pohjimmiltaan kysymys on velvollisuusetiikasta. Niukkuus on tasattava demokraattisesti.
Koska Helsingissä joutuu jonottamaan lääkäriaikaa pitkään, ei ole reilua, että Sipoossa hoitoketju on nopea. Yhtä epäreilua on, että Sipoo on Helsingin vanhustenhuoltokatastrofista piittaamatta määritellyt tavoitteekseen olla Suomen paras asuinkunta ikääntyneille.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin lukuisien sote-työryhmien, niiden erotettujen puheenjohtajien ja viimeisimmän, Petteri Orpon (kok.) vetämän työryhmän jäljiltä ei vieläkään ole takeita siitä, että kunnat voisivat jatkaa haluamiaan hyviä käytäntöjä, ilman isäntäkunnan iestä.
Tähänastisissa selvityksissä Helsinki on toistaiseksi nähty parhaana lähiterveyspalvelujen tuottajana alle 20 000 asukkaan ongelma-Sipoolle, jossa voidaan hallinnollisen ammattitaidon puutteessa syyllistyä ”hallitsemattomaan ulkoistamiseen”.
Tällaisessa ajattelussa myös Sipoon Nikkilään pian valmistuva uusi sosiaali- ja terveysasema on turha. Se voidaan vaikka purkaa, jos isäntäkunnaksi kaavailtu Helsinki kerran voi tarjota syrjäkulman asukeille ketterän mobiilin terveyskioskin. Helsinki on jo vähentämässä omia terveysasemiaan säästösyistä. Uuden palveluajattelun hokema on, että turvalliseen ja laadukkaaseen palveluun ei tarvita seiniä.
Sipoossa Helsinki on pahin isäntäkuntamalli.
Siksi Sipoossa on päätetty selvittää Helsingin sijaan vaadittuja kuntaliitosvaihtoehtoja sekä Itä- että Keski-Uudellamaalla. Uudessa Keski-Uudenmaan kaupungissa Sipoo voisi käyttää hyödykseen Hyvinkään aluesairaalaa, toisaalta liittoutuminen Porvoon kanssa jatkaisi nykyistä sairaanhoitopiirikäytäntöä.
Vielä sekavampaa menoa voi olla tiedossa, kun sote-uudistuksen kuntakartta yhdistetään lukuisiin käynnissä oleviin kuntaliitosselvityksiin.
Monet tutkimukset ovat jo todistaneet, että keskittäminen suurempiin yksikköihin ei kevennä hallintoa, vaan voi vain lisätä byrokratiaa. Vielä kummallisempaa on aktiivinen unohtaminen, että mitä suurempi ja ”leveäharteisempi” kunta on, sitä vähemmän yhteiset asiat tavallista kuntalaista kiinnostavat.
Vantaalla kunnallisvaaleissa 2012 nukkuvien puolueen kannatus oli Suomen suurin, peräti 49 prosenttia. Sipoossa vaalit väliin jättäneitä oli 34,7 prosenttia.
Arvatenkin myös Sipoossa äänestysaktiivisuus hiipuu nykyisestä – joka sekään ei kovin korkea ole – vielä matalammaksi, jos kunnan rajat kasvavat.
Lähidemokratia. Mitä se olikaan?
Marketta Mattila
Tämä kirjoitus perustuu keväällä 2013 Iltalehdessä julkaistuun juttuun.