Ylen Ykkösaamun kolumni 26.5.2016
Maailman ensimmäistä uuden sukupolven biotuotetehdasta rakennetaan parhaillaan Äänekoskelle yli tuhannen hengen voimalla. Kysymyksessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi ja se tarkoittaa, että Metsä Groupista tulee pian maailman suurin markkinahavusellun tuottaja.
Pitkäkuituinen havusellu käy hyvin kaupaksi, ainakin toistaiseksi. Sitä tarvitaan niin kauan kun kuluttajat haalivat kotiinsa uusia tavaroita, joiden toimittaminen edellyttää massiivisia pahvilaatikkokuljetuksia Kiinasta.
Minkä verran Suomen metsiä kannattaa hakata pahvilaatikoiksi ja pakkausmateriaaliksi, siitä metsäteollisuus ja luonnonsuojelijat ovat napit vastakkain. Vielä polttavampi on kysymys bioenergiasta – kuinka paljon metsää saisi parturoida autojen tankkeihin ja polttouuneihin, jotta öljyn käyttö kyetään puolittamaan 2020-luvulla.
Hallituksen tavoite on lisätä 65 miljoonan kuutiometrin vuotuinen hakkuu 80 miljoonaan eli ennätystasoon. Ja tuskin tämäkään riittää – WWF on laskenut, että 15 miljoonan lisäkuution sijaan olisi hakattava tuplasti enemmän.
Kriittistä hakkuiden lisäämisessä ei ole niinkään se, kasvaako uutta puuta kaadettujen tilalle.
Puuta kyllä kasvaa, mutta huonompi tuuri on eläin- ja kasvilajeilla. Teollinen puupelto tarjoaa harvoille elämän edellytykset
Maailman merkittävimpiin ekologeihin kuulunut akateemikko Ilkka Hanski kirjoitti vähän ennen kuolemaansa Helsingin Sanomiin Suomen metsien katoavasta monimuotoisuudesta ja siitä, miten alamäki on ollut jyrkkää jo parikymmentä vuotta. Hän muistutti, että hakkuumäärän lisäys heikentää metsäluonnon tilaa entisestään.
Kovat hakkuusuunnitelmat voivat olla kestäviä puuntuotannon kannalta, mutta se ei tarkoita, että metsä eliöineen kestäisi yhtä hyvin.
Valtaosa Suomen suojelumetsästä sijaitsee Lapissa, missä luonto on jo valmiiksi hyvin karua. Sen sijaan metsäluonnoltaan rikkaimmassa Etelä-Suomessa suojeltua metsää on säilynyt vain kaksi prosenttia. Lahopuun määrä on vähentynyt jo nyt niin radikaalisti, että puhutaan 2 000 uhanalaisesta ja sukupuuttoon matkalla olevasta eliölajista.
Metsän näkeminen puilta on vaikeaa. Energiaksi poltettuna sen arvo haihtuu kuitenkin hetkessä savuna ilmaan. Eikä jättiläismäistä sellukattilaakaan voi pitää jalustusasteen korkeimpana muotona.
Monimuotoinen luonto sen sijaan olisi pysyvää pääomaa. Ja tulevaisuudessa myös taloudellisesti, mutta vähän eri tavalla kuin on totuttu.
Intuitiivinen tieto metsän terveysvaikutuksista saa tieteeltä yhä painavamman vahvistuksen. Metsää on tutkittu jo paljon, etenkin Japanissa, missä tunnetaan hyvin käsite shinriu-yoku, metsäkylpy. 20 minuuttia riittää pikarauhoittumiseen, ja kolmen päivän samoilu metsässä on tehokuuri, joka vähentää stressihormoneja, verenpainetta ja veren sokeriarvoja merkittävästi. Viha ja masennus kaikkoavat, elämänvoima tulvii valtoimenaan.
Japanin metsäministeriö oivalsi metsäterapian arvon jo 1980-luvulla, mutta Suomessa on herätty vasta viime vuosina.
Hyvinvointi- ja metsämatkailun kärkimaaksi Suomella on yhä pitkä kiri, vaikka muutama kiinalaisturisti on nähty Nuuksiossa keräämässä mustikoita ja villivihanneksia.
Lentokoneesta avautuva näky vihreästä maanpeitosta on valitettavasti osin teollinen. Luonnontilaista metsää löytyy pieninä laikkuina. Jos talousmetsän osuus vielä kasvaa, löytyvät terveysmatkailuapajat koirapuistojen kokoisista luonnonreservaateista, toki romanttisella hehkulla höystettynä.
Koppakuoriainen tai turha heinä, mitä väliä, ajattelee skeptinen maallikko. Kysymys ei silti ole vain jonkun harvinaisen erakkokuoriaisen katoamisesta. Akateemikko Ilkka Hanski varoitti ihmisiä siitä arvaamattomasta kehityskulusta, jonka luonnon köyhdyttäminen laukaisee.
Jos ihmisen luontoyhteys kapenee monimuotoisuuden vähetessä, myös kehon mikrobilajisto köyhtyy. Silloin tuloksena voi olla paitsi allergioita myös monia tulehdusperäisiä sairauksia kuten typin I diabetes, autoimmuunisairaudet ja syöpä.
Puhe hakkuukuutioista, prosenteista ja tuhoutumisasteesta aiheuttaa helposti torjuntaa.
Siksi on hyvä, että Saksassa asuu metsänhoitaja, joka reilusti inhimillistää metsää. Peter Wohllebenin kirja Puiden salattu elämä on ollut Saksassa valtava myyntimenestys ja elo-syyskuussa se ilmestyy useille kielille käännettynä, myös suomeksi.
Peter Wohlleben on todellinen Petteri Hyväelämä, sillä hänelle puut ovat sosiaalisia olentoja, jotka tuntevat ja muistavat. Puut eivät käperry itseensä, vaan huolehtivat kanssasisarista ja -veljistä. Ne varottavat toveria tuholaishyönteisistä ja ruokkivat hiipuvia puuvanhuksia vielä sen jälkeenkin kun elämän näkyvät merkit ovat kadonneet. Tuuhea äitipuu taas antaa juuriensa kautta ravintoliuosta lapsille, jotka muuten voisivat kuolla mahtavan äitinsä varjoon.
Peter Wohlleben kertoo saman mitä tiede, silti toisella tavalla.
Sienirihmastot toimivat puiden sähköisenä internetverkkona, mutta teollisella puupellolla nämäkin tärkeät yhteydet pätkivät pahasti.
Ehkä viimein heräämme metsän ihmeeseen. Se ei ole biomassaa.
Marketta Mattila, Ykkösaamun kolumnisti 26.5.2016